Sierra Leonen leone – SLL

Sierra Leonen leone yleistiedot ja historiaa

Leone on Sierra Leonen nykyinen valuutta. Leonen valuutta tunnuskoodi on SLL ja lyhenne Le. Yksi leone jaetaan sataan senttiin. Sierra Leone oli pitkään Iso-Britannian siirtomaa, ja tuolloin siellä käytettiin Brittiläisen Länsi-Afrikan puntaa, jota käytettiin muillakin Britannian miehittämillä alueilla Länsi-Afrikassa. Sen käyttö lakkasi pikkuhiljaa 50-luvun lopulta alkaen siirtomaiden itsenäistyessä. Sierra Leone itsenäistyi 27. huhtikuuta vuonna 1961 ja kolme vuotta myöhemmin, 4. elokuuta vuonna 1964, maan uusi, oma valuutta laskettiin liikkelle.

Sierra Leonessa tapahtui useita vallankaappauksia seuraavina vuosikymmeninä. 1990-luvulla talous voi huonosti ja infrastruktuuri heikkeni nopeasti. Maa kärsi pitkästä sisällissodasta 2000-luvun alkuun saakka. Tämän jälkeen Sierra Leone on vastaanottanut paljon apua ulkomailta vahinkojen korvaamiseksi, mutta maan talous on edelleen maailman kehittymättömimpiä. Se on erittäin riippuvainen mineraaleista ja kaivostoiminnasta.

Viime vuosina Sierra Leone kärsi myös ebola-epidemiasta, joka kesti useita kuukausia. Ebolan jäljiltä Sierra Leonen talous on huonolla tolalla, sillä taudin ollessa yleisimmillään maassa oli useita matkustus- ja muita rajoituksia sen leviämisen estämiseksi ja tuhansia ihmisiä kuoli. Tarkat taloudelliset vahingot eivät vielä ole tiedossa.

Sierra Leonen leone kolikot ja setelit

Leonen nykyiset käytössä olevat kolikot ovat suuruuksiltaan 10, 50, 100 ja 500 leonea. Niistä kuitenkin yleisin on 100 leonea; kaksi pienintä sekä 500:n leonen kolikko ovat harvinaisempia, sillä köyhät ihmiset varastavat ja myyvät niitä romumetalleiksi. 500 leonen kolikko on kierrossa olevista uusin, se otettiin käyttöön vuonna 2004. Kaikki kolikot uudistettiin viimeksi vuonna 1996, kun valuutta devalvoitiin inflaation vuoksi. Sentin kolikoita ei ole ollut kierrossa 80-luvun sarjan jälkeen.

Setelit ovat 1000, 2000, 5000 ja 10 000 leonea. Nykyisin seteleitä käytetään paljon enemmän kuin kolikoita inflaation takia. Uusin sarja esiteltiin kesäkuussa vuonna 2010, ja sen setelit olivat pienempiä kuin aiemmat, sekä turvallisuusominaisuuksia oli muokattu. Aiempaan sarjaan kuului myös 500:n leonen seteli.

Viime vuosina on myös puhuttu 20 000 leonen setelin liikkelle laskemisesta rahan arvon laskemisen takia. Seteleiden etupuolella on joko maan vaakuna tai lippu, maamerkkejä ja/tai tunnettuja sierraleonelaisia. Kääntöpuolilla on vaihtelevia teemoja, kuten satelliitti (1000 leonea), Bumbunan pato (5000 leonea) ja puuvillapuu (10 000 leonea).

Kuva Sierra Leonen leone kolikoista

Sierra Leonen leone

Valuutan Infotaulukko SLL
Valuutan nimi SLL
Valuuttakoodi SLL
Pienempi yksikkö Cent
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli Le
Keskuspankki Bank of Sierra Leone - BSL
Keskuspankin kotisivu http://www.bsl.gov.sl/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje