Uusi Israelin sekeli – ILS

Uusi Israelin sekeli yleistiedot ja historiaa

Uusi Israelin sekeli, valuuttakoodiltaan ILS, on Israelin valtion virallinen valuutta, jota käytetään myös Länsirannan ja Gazan palestiinalaisalueilla. Nimi ”sekeli” juontaa juurensa muinaisesta painoyksiköstä, joka vastaa noin 12 grammaa.

Yksi sekeli jakaantuu sataan agorotiin. Israelin uusi sekeli on ollut käytössä vuodesta 1986, jolloin se korvasi viisi edellistä vuotta käytössä olleen Israelin vanhan sekelin, jota ennen maassa oli käytössä Israelin liira. Vanha sekeli kärsi jatkuvista arvonmuutoksista Yhdysvaltain dollaria ja muita valuuttoja vastaan aina 1960-luvulta alkaen ja 1980 ongelmat huipentuivat hyperinflaatioon. Vuoden 1986 talouden vakauttamissuunnitelman myötä esiteltiin uusi Israelin sekeli, jonka yksikön arvo oli 1000 vanhaa sekeliä.

1980-luvun talouskriisin jälkeen Israelin Pankki ja maan hallitus ovat noudattaneet huomattavasti varovaisempaa ja konservatiivisempaa linjaa rahapolitiikassa ja tehneet useita talousuudistuksia. Muutosten myötä Israelin sekeli on vahvistunut huomattavasti ja trendi on edelleen nousujohteinen. Pelkästään 2000-luvulla sekeli on vahvistunut peräti 20 prosenttiyksikköä dollaria vastaan. On arvioitu, että hiljattain tehdyt luonnonkaasulöydöt Israelin rannikolla saattavat edesauttaa valuutan vahvistumista tulevaisuudessa.

Uusi Israelin sekeli kolikot ja setelit

Vuodesta 2003 Israelin sekeli on ollut vapaasti vaihdettava valuutta.

Vuonna 1985 esiteltiin 1, 5 ja 10 agorotin kolikot, sekä puolikkaan ja yhden sekelin kolikot. Vuonna 1990 sarjaan lisättiin 5 sekelin kolikko ja viisi vuotta myöhemmin 10 sekelin kolikko. Yhden ja viiden agoran kolikot on sittemmin poistettu käytöstä ja vuonna 2007 esiteltiin uusi kahden sekelin kolikko.

Vuonna 2011 ilmoitettiin, että uusiin kolikoihin käytettäisiin vähemmän metallia ja siten ne olisivat edullisempia. Lisäksi väärennösten tekeminen olisi hankalampaa.

Kun valuutta otettiin käyttöön vuonna 1985, olivat ensimmäiset setelikoot 5, 10 ja 50 uutta shekeliä. Seuraavana vuonna esiteltiin uusi yhden sekelin seteli ja kaksi vuotta myöhemmin 20 sekelin seteli. Tällä hetkellä voimassa olevaan setelisarjaan kuuluvat 20, 50, 100 ja 200 sekelin setelit. Pienemmät setelit on korvattu kolikoilla.

Seteleiden tyyli mukailee vanhojen Israelin sekeleiden seteleiden perusulkonäköä. Vuonna 2008 julkaistiin ensimmäistä kertaan 20 sekelin seteli, joka on valmistettu tavallista setelipaperia huomattavasti kestävämmästä polypropyleenistä. Uusimman setelisarjan kaikki setelit tulevat olemaan polypropyleenivalmisteisia. Israelissa ei ole omaa setelipainoa, joten sekelit painetaan Sveitsissä ja Etelä-Koreassa.

Kuva Uusi Israelin sekelin setelistä

Uusi Israelin sekeli

Valuutan Infotaulukko ILS
Valuutan nimi ILS
Valuuttakoodi ILS
Pienempi yksikkö
Vaihtoehtoinen nimi Shtar, shkalim
Symboli
Keskuspankki Bank of Israel
Keskuspankin kotisivu http://www.bankisrael.gov.il/firsteng.htm

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje