Sambian kwacha – ZMW

Sambian kwacha yleistiedot ja historiaa

Kwacha on Sambian virallinen rahayksikkö. Sen tunnuskoodi on ZMW. Yksi kwacha jaetaan sataan gnweehen. Sana kwacha merkitsee nyanjan kielessä aamunkoittoa, joka taas on viittaus Sambian kansallismottoon, ”uusi aamunkoitto vapaudelle”. Gnwee tarkoittaa kirkasta.

Kwacha otettiin käyttöön vuonna 1968, jolloin se korvasi entisen siirtomaavallan Englannin punnan suhteessa 2:1. Hallituksen tuhlauksen ja huolimattomuuden vuoksi 80- ja 90-luvuilla Sambia kärsi vakavasta talouskriisistä.

Sambian valuutan arvo laski huomattavasti 90-luvulta 2000-luvun alkuun. Sambia kuuluu maailman köyhimpiin maihin, ja sen talouskasvu ei ole riittävää sisäisten ongelmien vuoksi: AIDS/HIV-tartunnat luovat ongelmia kuten nousevia lääkekuluja, katulapsia ja tuotteliaisuuden putoamista, jotka horjuttavat taloutta.

Sambia vastaanottaa apua useilta tahoilta, kuten Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja Maailmanpankilta, mutta hallituksen tuhlaavaisuus hyydyttää välit toisinaan ja aiheuttaa myös lakkoja ja turhautumista maan sisällä. Vuonna 2012 hallitus päätti, että valuutta devalvoidaan 1. tammikuuta 2013. Reaktio päätökseen oli pääosin positiivinen, ja sen toivottiin parantavan valuutan asemaa ja madaltavan inflaatiota. Uusi kwacha korvasi vanhan suhteessa 1:1000, ja vanha valuutta kiersi uuden rinnalla heinäkuuhun saakka.  

Sambian kwacha kolikot ja setelit

Nykyisin kiertävät kolikot ovat nimellisarvoiltaan 5, 10 ja 50 ngweetä ja 1 kwacha. Uusin sarja tuli käyttöön vuonna 2013, kun valuutta devalvoitiin. Myös vanhemmat 80- ja 90-luvun sarjoista kolikot käyvät edelleen maksuvälineinä, mutta niiden metallin arvo on nykyisin suurempi kuin nimellisarvo, joten niitä ei käytännössä enää ollut liikkeellä pitkään aikaan. Nykyisten kolikkojen etupuolella on Sambian vaakuna ja kääntöpuolella erilaisia tyypillisiä eläimiä, kuten afrikannorsu.

Vuoden 2013 eli uusimman sarjan setelit ovat suuruuksiltaan 2, 5, 10, 20, 50 ja 100 kwachaa. Aiempien setelien nimellisarvot olivat kymmenissä tuhansissa. Gnween suuruisia seteleitä ei ole ollut kierrossa sitten 70-luvun. Vuonna 2003 Sambia otti ensimmäisenä Afrikan maana käyttöön polymeeriset setelit.

Nykyisen painoksen, kuten 90-luvulta saakka kaikkien Sambian kwachan seteleiden, etupuolella on maalle tyypillinen lintu, kiljumerikotka, jonka taustalla on puu. Aiemmissa seteleissä oli entisen presidentin Kenneth Kaundan kuva. Kääntöpuolella on historiallinen Chainbreaker-patsas, ja sen taustalla erilaisia kohtauksia elämästä Sambiassa sekä kuuluisia rakennuksia. Tekstit seteleissä ovat ainoastaan englanniksi.

Kuva Sambian kwacha setelistä

Sambian kwacha

Valuutan Infotaulukko ZMW
Valuutan nimi ZMW
Valuuttakoodi ZMW
Pienempi yksikkö ngwee
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli ZMW
Keskuspankki Bank of Zambia - BoZ
Keskuspankin kotisivu http://www.boz.zm/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje