Ruotsin kruunu – SEK

Ruotsin kruunun yleistiedot ja historiaa

Ruotsin kruunu, jonka kansainvälinen valuuttakoodi on SEK, on Ruotsin virallinen rahayksikkö. Kruunu tuli Ruotsissa käyttöön vuonna 1873 maan liityttyä Skandinavian rahaliittoon. Rahaliiton purkauduttua ensimmäisen maailmansodan aikoihin niin Ruotsi kuin Norja ja Tanska jatkoivat kruunu-nimen käyttöä maansa valuutasta. Yhteisestä nimestä huolimatta edellä mainittujen maiden valuutat eivät ole sidottuja toisiinsa.

Kruunu jaetaan 100 äyriin. Pienin käytössä oleva kolikko oli vuoteen 2010 asti 50 äyriä. Nykypäivänä äyrejä ei käytetä Ruotsissa lainkaan ja pienin mahdollinen kolikko on 1 kruunua. Äyristä luopumisen syitä olivat korkeat valmistuskustannukset valuutan arvoon nähden sekä kolikon soveltumattomuus parkkimittareissa ja automaateissa. Hinnoittelussa ja korttimaksussa äyrejä voidaan yhä käyttää, mutta käteismaksun yhteydessä tavaran hinta pyöristetään lähimpään kruunuun.

Kruunun seteleiden perusmalli suunniteltiin 1980-luvun alkupuolella. Vuonna 2010 Ruotsin valuutta uudistettiin kokonaan ja samalla seteleiden kuvitus muuttui. Uudella kuvituksella varustetut setelit lasketaan liikkeelle vuosien 2015 ja 2016 aikana.

Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenyydestä huolimatta Ruotsi ei ole halunnut vaihtaa valuuttaansa kruunusta euroon. Kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla Ruotsin kruunun arvo vahvistunut euron heikkenemisen myötä.

Ruotsin kruunun kolikot ja setelit

Ruotsin yhden kruunun kolikon etupuolella on Kaarle XVI Kustaan, Ruotsin valtaa pitävän kuninkaan kuva. Kolikon kääntöpuolella on Ruotsin vaakuna. Vallan vaihdon myötä myös vanhat kolikot säilyvät käypänä valuuttana.

Ruotsin setelit ovat arvoltaan 20, 50, 100, 500 ja 1000 kruunua. Seteleiden etupuolella on kuvattu entisten hallitsijoiden lisäksi ruotsalaisia kulttuuri- ja tiedevaikuttajia. Pääväritys on 20 kruunun setelissä violetti, 50 kruunun setelissä keltainen, 100 kruunun setelissä sininen, punainen 500 kruunun setelissä ja harmaa 1000 kruunun setelissä.

Vuonna 2015 Ruotsin valuutta uudistetaan kokonaan. Vuosien 2015 ja 2016 aikana lasketaan liikkeelle uusia 1, 2 ja 5 kruunun kolikoita. Kolikoiden teemana on aurinko, tuuli ja vesi ja kolikot tulevat olemaan aikaisempia pienempiä ja kevyempiä. Näiden lisäksi 10 kruunun kolikko säilyy entisellään.

Valuutanuudistuksen myötä setelikanta uudistuu. Nykyisten seteleiden lisäksi setelikantaan lisätään 200 kruunun arvoinen seteli. Uusien vuodesta 2015 alkaen liikkeelle laskettavien seteleiden kuvituksessa käytetään ruotsalaisia merkkihenkilöitä sekä kansallismaisemia. Seteleiden pääväri pysyy pääosin samana lukuun ottamatta 50 kruunun seteliä, jonka uusi väritys on oranssi sekä ruskeaa 1000 kruunun seteliä. 200 kruunun setelin pääväri on vihreä.

Kuva Ruotsin Kruunun seteleistä

Ruotsin-kruunu

Valuutan Infotaulukko SEK
Valuutan nimi SEK
Valuuttakoodi SEK
Pienempi yksikkö Öre
Vaihtoehtoinen nimi Riksdaler, pix, stålar, slantar, bagare, daler, para, lök, papp, spänn
Symboli Kr
Keskuspankki Sveriges Riksbank
Keskuspankin kotisivu http://www.riksbank.com/