Filippiinien peso – PHP

Filippiinien peson yleistiedot ja historiaa

Filippiinien peso on Filippiinien nykyinen rahayksikkö. Peson tunnuskoodi on PHP. Filippiiineillä valutan nimi lausutaan ”piso”. Piso jaetaan sataan centavoon tai sentimoon.

Peso on ollut eri muodoissaan käytössä Filippiineillä 1500-luvulta ja Espanjan siirtomaaisännyydestä lähtien. Nykyinen muoto tuli käyttöön vuonna 1949 Yhdysvalloista itsenäistymisen jälkeen.

Tätä ennen maassa kiersi niin kutsuttuja sissien pesoja sekä toisen maailmansodan aikasen Japanin miehityksen esittelemiä pesoja. Kun uusi peso otettiin käyttöön, hallitus koetti tehdä vanhoista hopea- ja kultakolikoista arvottomia sitomalla uuden rahan Yhdysvaltain dollariin ja painamalla sitä suuria määriä, mutta vuoteen 1964 entinen raha oli arvokkaampaa kuin uusi, ja filippiiniläiset varastoivat sitä. Peso on devalvoitu useaan kertaan sen käyttöönoton jälkeen. Vuonna 1967 valuutan kieleksi päätettiin muuttaa tagalog, ja vanha raha vedettiin kierrosta.

Filippiinien talous on melko suuri ja yksi Aasian nopeiten kasvavia, vaikka ei kuulukaan ainakaan toistaiseksi Aasian merkittävimpiin. Talous kärsi vuoden 1997 Aasian talouskriisissä ja vuoden 2008 talouskriisissä. Ulkomailla töitä tekevien rahalähetykset muodostavat kuitenkin edelleen ison osan maan tuloista.

Filippiinien peson kolikot ja setelit

Yleisimmin käytössä ovat Filippiinien peson kolikot ovat 1, 5 ja 10 pesoa, harvinaisemmat ovat 1, 5, 10 ja 25 centavoa. Alle peson arvoisten kolikkojen vetämistä kierrosta on harkittu niiden valmistuskustannusten vuoksi. Nykyinen sarja esiteltiin vuosina 1995, 2000 (10 peson kolikot) ja 2012. Etupuolilla kolikoissa on arvo ja/tai merkittäviä filippiiniläisiä henkilöitä, ja takapuolilla keskuspankin logo.

Myös useita erikoiskolikoita on laskettu liikkeelle, uusimmat vuonna 2014.

Nykyisin kierrossa olevat setelit ovat suuruuksiltaan 20, 50, 100, 200, 500 ja 1000 pesoa. Uusimmat setelit otettiin käyttöön vuonna 2011. Nykyisen sarjan seteleiden etupuolilla on tunnettuja filippiiniläisiä ja rakennuksia, takapuolilla puolestaan on tyypillisiä eläimiä, maamerkkejä ja kulttuuria.

Uusimmassa setelisarjassa oli tarkoitus olla paremmat materiaalit ja turvallisuusominaisuudet, mutta sen on kritisoitu sisältävän useita virheitä; osa eläinten tieteellisistä nimistä on kirjoitettu väärin ja Batanes on jätetty pois kartalta. Muutamia erikoisseteleitä on myös painettu, kuten kooltaan maailman suurin maksuvälineeksi kelpaava seteli,100 000 pesoa, joka oli 21,59 cm x 35,56 cm ja laskettiin liikkeelle 90-luvulla. Sitä tuotettiin vain 1000 kappaletta.

Kuva Filippiinien peson setelistä

Filippiinien peso

Valuutan Infotaulukko PHP
Valuutan nimi PHP
Valuuttakoodi PHP
Pienempi yksikkö sentimo tai centavo
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli
Keskuspankki Bangko Sentral ng Pilipinas
Keskuspankin kotisivu http://www.bsp.gov.ph/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje