Sri Lankan rupia – LKR

Sri Lankan rupia yleistiedot ja historiaa

Sri Lankan rupia, valuuttakoodiltaan LKR, on Sri Lankan virallinen valuutta. Rupia on muinainen aasialainen rahayksikkö, jota käytetään yhä valuuttana Intiassa, Pakistanissa, Sri Lankalla, Indonesiassa, Nepalissa, Bhutanissa ja Malediiveilla sekä Mauritiuksella ja Seychelleillä. Rupioista käytetään lyhennöstä ”Rs”. Sri Lankassa valuutta merkitään usein paikallisella tamilinkielellä ”ரூபாய” nimitysten ”Rp” ja ”SLRp” ohella. LKR on yksi kolmesta rupiavaluutasta, joiden sadasosaa kutsutaan sentiksi. Sri Lankan rupia on ollut olemassa vuodesta 1870, mutta se tunnustettiin itsenäiseksi valuutaksi vasta vuonna 1941.

Valuutan historia juontaa juurensa 100 eKr.-vuosisadalle, jolloin Intiasta lähtöisin olevat hopeakolikot alkoivat kiertää tuolloin Ceyloniksi kutsutulla Sri Lankalla. Tänä aikana maassa alettiin painaa myös kuparikolikoita. Vuosien saatossa muualtakin kuten muinaisesta Roomasta alkoi saapua kolikoita maahan vaihtovälineeksi. Ceylonilla käytettiin kupari-, hopea- ja kultakolikoita aina 1400-luvulle saakka. Tuolloin portugalilaiset saapuivat maahan ja alkoivat painaa omia kolikoitaan. Hollannin ottaessa saaresta vallan maassa alettiin käyttää hollantilaista rixdolleria Intian rupian ohella, ja

Britannian astuessa valtaan vuonna 1828 maan viralliseksi rahayksiköksi tuli Englannin punta.

Ceylonin oma rupia korvasi punnan Ceylonin valuuttana vuonna 1870 samanarvoisena Intian rupian kanssa ja arvolla 1 LKR = 2 shillinkiä ja 3 penceä. Maan uudelleennimeämisen myötä vuonna 1972 Ceylonin rupia muuttui Sri Lankan rupiaksi.

Sri Lankan rupia kolikot ja setelit

Sri Lankan rupian seteleissä on nähty monia muutoksia kuvioinnin ja suunnittelun suhteen sitten niiden ilmestymisen, mutta nykyasussaan setelit eroavat kääntöpuolen suunnittelultaan monista maailman valuutoista, sillä ne on tulostettu pystysuuntaan. Tämänhetkisen setelisarjan teema on ”Sri Lankan perinteet”, ja seteleissä onkin kuvattu värikkäästi maan kulttuuria ja tapoja.

Setelisarjaan kuuluvat 10, 20, 50, 100, 500, 1000 ja 2000 rupian setelit. 10 rupian seteli on vihertävä, ja siinä on kuvattuna chinze sekä kukkia. 20 rupian seteli on violetti ja kuvaa kansallislinnun. 50 rupian seteli on sininen ja siinä on kuvattuna seremoniahatulla sonnustautunut mies. 100 rupiaa on oranssi ja sitä koristaa saviruukku. 500 rupiaa on väritykseltään vaalean oranssinvioletti, ja siinä on kuvattuna tanssijoita ja muusikoita. 1000 rupiaa on vaaleanvihreä ja sitä koristaa elefantti, ja uusin oranssi 2000 rupian seteli kuvaa Sigiriyan linnoitusta.

Sri Lankan rupian kolikkosarjaan kuuluvat 25 ja 50 sentin sekä 1, 2 ja 5 rupian kolikot. On olemassa myös 25 sentin kolikoita, mutta niitä ei enää paineta eikä niitä yleensä näe kierrossa.

Kuva Sri Lankan rupia setelistä

Lankesisk rupee

Valuutan Infotaulukko LKR
Valuutan nimi LKR
Valuuttakoodi LKR
Pienempi yksikkö Cent
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli Rs
Keskuspankki Central Bank of Sri Lanka – CBSL
Keskuspankin kotisivu http://www.cbsl.gov.lk/