Caymansaarten dollari – KYD

Caymansaarten dollari yleistiedot ja historiaa

Caymansaarten dollari (valuuttakoodiltaan KYD), on läntisellä Karibianmerellä sijaitsevan, kolmesta saaresta koostuvan Caymansaarten virallinen valuutta. Caymansaarten dollari lyhennetään dollarisymbolilla $ tai toisinaan CI$, joka erottaa sen muista dollarivaluutoista. Caymansaarten dollari jakaantuu 100 senttiin.

Vuonna 2014 valuutta oli maailman yhdeksänneksi arvokkain. Saarivaltiota pidetään yhtenä maailman kalleimmista. Elämiseen kuluvien menojen arvoksi on luokiteltu 100 dollaria päivää kohden ja siten jopa viidenneksen kalliimmaksi kuin Yhdysvalloissa elämistä.

Caymansaarten dollari otettiin käyttöön vuonna 1972 korvaamaan Jamaikan dollarin samanarvoisena valuuttana. Tämän perimmäisenä tarkoituksena oli vahvistaa oman paikallisvaluutan kautta maan taloutta. Sekä Jamaikan dollari että Caymansaarten dollari olivat saarivaltiossa rinnakkain virallisia valuuttoja elokuuhun 1972 saakka. Tuolloin maan ainoaksi viralliseksi valuutaksi nimettiin

Caymansaarten dollari. Valuutta on ollut sidottuna Yhdysvaltain dollariin vuodesta 1974 alkaen kiinteällä kurssilla 1 KYD = 1.2 USD. Rahaviranomaislain mukaan Caymansaarten dollarin arvon Yhdysvaltain dollaria vastaan määrittelee maan kuvernööri. Maassa on tavanomaista, että hotellihuoneiden hinnat merkitään yleensä dollareina. Esimerkiksi ravintolat, lahjatavaramyymälät ja baarit hinnoittelevat useimmiten tuotteensa Caymansaarten dollareissa.

Caymansaarten dollari kolikot ja setelit

Nykyään Caymansaarten dollarin voimassaolevat setelit ovat arvoltaan CI$100, 50, 25, 10, 5. Lisäksi valuutan kolikkosarjaan kuuluvat nykyisellään 25 sentin, 10, 5 ja 1 sentin kolikot. Jälkimmäisimpänä mainittu oli pronssivalmisteinen muiden kolikoiden ollessa valmistettuja kuparinikkelisekoituksesta. 1990-luvun alussa kupari- ja nikkelipäällysteiset teräskolikot korvasivat kuparinikkelin ja pronssin kolikoiden valmistusmateriaalina.

Vuonna 1972 Caymansaarten valuuttalautakunta esitteli ensimmäistä kertaa uuden valuutan 1, 5, 10 ja 25 dollarin setelit. Vuonna 1981 käyttöön tuli myös harvinaisempi 40 dollarin seteli, joka tosin poistettiin käytöstä muutama vuosi myöhemmin. Vuotta myöhemmin maassa julkaistiin 100 dollarin seteli ja vuonna 1987 50 dollarin seteli. Tällä hetkellä maassa käytössä oleva setelisarja julkaistiin 4. huhtikuuta 2011.

Caymansaarten dollarin setelisarjan kuvituksessa yhdistyvät maan historia Britannian siirtomaavallan alla ja sen hengästyttävän upea ja rikas luonto. Kaikkien keskenään värimaailmaltaan erilaisten seteleiden toisella puolella on Yhdistyneiden kansakuntien kuningatar Elisabet II:n kuva ja niiden toisella puolella jokin kuva liittyen maan luonnon monimuotoisuuteen kuten esimerkiksi koralleja, papukaijoja ja erilaisia eksoottisia kasveja.

Kuva Caymansaarten dollarin setelistä

Caymansaarten dollari

Valuutan Infotaulukko KYD
Valuutan nimi KYD
Valuuttakoodi KYD
Pienempi yksikkö Cent
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli CI$
Keskuspankki Cayman Islands Monetary Authority - CIMA
Keskuspankin kotisivu http://www.cimoney.com.ky/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje