Hondurasin lempira – HNL

Hondurasin lempira yleistiedot ja historiaa

Hondurasin virallinen valuutta on lempira, joka sai alkunsa vuonna 1926. Vuonna 1931 lempira syrjäytti peson. Samana vuonna julkaistiin 5, 20 ja 50 centavon sekä yhden lempiran kolikot. Myöhemmin kokoelmaan lisättiin 1, 2 ja 10 centavon kolikot.

Lempira on nimetty 16. vuosisadan päällikön mukaan. Hän johti Hondurasin läntisen osan vastarintaa, jossa vastutettiin Hondurasiin liittymistä. Lopulta hän epäonnistui ja espanjalaiset valloittivat alueen. Lempirasta tuli kansan sankari ja häntä muistetaan yhden lempiran setelissä sekä 20 ja 50 centavoksen kolikoissa.

Hondurasin keskuspankki sekä pankki Atlantida laskivat kiertoon ensimmäiset setelirahat vuonna 1932. Vuonna 1950 keskuspankki oli ainoa paperirahan valmistaja. Viidenkymmenen lempiran seteli tuli vuonna 1951, sadan lempiran seteli vuonna 1975 sekä viidensadan lempiran vuonna 1995.

80-luvulla kaksi lempiraa vastasi yhtä Yhdysvaltojen dollaria.

Vuonna 2015 kurssi on muuttunut ja se on 21.93 lempiraa vastaa yhtä Yhdysvaltojen dollaria. 20 centivoksen kolikkoa kutsutaan nimellä daime, koska se on vastannut joskus Yhdysvaltojen dimeä.

Hondurasin vuotuinen inflaatioprosentti on 3.09%. (2015)

Hondurasin lempira kolikot ja setelit

Valuutta jaetaan yhden, kahden, viiden, kymmenen, kahdenkymmenen, viidenkymmenen, sadan ja viidensadan arvoisiin seteleihin. Maan valuutan valmistaa Hondurasin keskuspankki. Valuutan lyhenne voidaan kirjoittaa L. Yksi lempira on sata centivosta.

Vuonna 2010 valmistettiin uusi 20 lempiran seteli. Rahoja laskettiin kiertoon 60 miljoonaa kappaletta. Muotoilu on hieman muuttunut. Setelin kasvoina on Dionisio Errery , Hondurasin ja Nicaraguan presidentti. Takana on kuva vuosina 1922-1992 olleesta presidentinlinnasta. Pääväreinä on käytetty vihreää ja violettia.

50 lempiran setelissä on Juan Manuel Galvezin kasvot. Hän oli Hondurasin presidentti vuodesta 1949 vuoteen 1954. Taustalle on piirretty keskuspankin rakennus. Myös setelin takana on moderni keskuspankin rakennus. Raha on suojattu vesileimalla. Pääväreinä on käytetty harmaata ja tummansinistä.

Kaikki Hondurasin setelit ovat samankokoisia: 156 x 67mm.

  • 1L on punainen
  • 2L on violetti
  • 5L on harmaa
  • 10L on ruskea
  • 20L on vihreä
  • 50L on tummansininen
  • 100L on oranssi
  • 500L on sininen

Kierrossa olevat kolikot ovat

  • 5 centavos
  • 10 centavos
  • 20 centavos
  • 50 centavos

Kuva Hondurasin lempiran setelistä

Hondurasin lempira

Valuutan Infotaulukko HNL
Valuutan nimi HNL
Valuuttakoodi HNL
Pienempi yksikkö Centavos
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli L
Keskuspankki Banco Central de Honduras - BCH
Keskuspankin kotisivu http://www.bch.hn/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje