Taiwanin dollari – TWD

Taiwanin dollarin yleistiedot ja historiaa

Uusi Taiwanin dollari on Taiwanin virallinen rahayksikkö. Sitä kutsutaan usein lyhyemmin Taiwanin dollariksi ja yksikköä kutsutaan arkikielessä usein yuaniksi. Uusi Taiwanin dollari valuutan tunnus on TWD ja lyhenne NT$. Se jaetaan sataan senttiin.

Nykyinen rahayksikkö otettiin käyttöön 15. kesäkuuta vuonna 1949, jolloin se korvasi vanhan Taiwanin dollarin. Uuden valuutan liikkellelaskeminen johtui sisällissodan aiheuttamasta hyperinflaatiosta. Uusi dollari korvasi vanhan suhteessa 1:40 000. Valuuttaa sääteli tuolloin Taiwanin keskuspankki. Vaikka uusi dollari oli maan virallinen rahayksikkö, hopeista yuania käytettiin laillisena rahayksikkönä.

Vuonna 2000 Kiinan keskuspankki otti uuden Taiwanin dollarin liikkeellelaskun hoitaakseen. Samana vuonna valuutasta tuli myös maan laillinen rahayksikkö. Taiwanin talous on kapitalistinen, kehittynyt ja suuri. Se on kasvanut nopeasti toisen maailmansodan jälkeen ja kuuluu Aasian tiikereihin. Maan taloutta vahingoittavat maailmanlaajuiset talouskriisit, sillä se on riippuvainen viennistä.

Vuoden 2008 kriisistä maa kuitenkin toipui nopeasti. Jatkuva ulkoistaminen halvan työvoiman maihin pakottaa Taiwanin monien muiden kehittyneiden maiden tavoin monipuolistamaan talouttaan, ja keskittymään enemmän teknologiaan ja palveluihin; etenkin pienemmät yritykset maassa kärsivät talouden vaihteluista.

Taiwanin dollarin kolikot ja setelit

Nykyisin käytössä olevat uuden Taiwanin dollarin kolikot ovat suuruuksiltaan ½ , 1, 5, 10, 20 ja 50 dollaria, joista ½ ja 20 dollaria ovat jokseenkin harvinaisia. Kolikoista uusimmat, eli viides sarja, laskettiin liikkeelle vuonna 2000. Ne painetaan Kiinassa. Kolikkojen etupuolilla on muun muassa merkkihenkilöitä. Takapuolilla pienemmissä kolikoissa on arvo, 20:n dollarin kolikossa kanootteja ja 50:n dollarissa arvo länsimaalaisin ja kiinalaisin merkein. Myös useita erikoiskolikoita on tuotettu, kuten bimetallisia ja hopeisia kolikoita merkkipäivien kunniaksi.

Kierrossa olevat setelit ovat 100, 200, 500, 1000 ja 2000 dollaria. Niistä 200 ja 2000 ovat harvinaisempia kuin muut. Suurin osa liikkeellä olevista seteleistä on kuitenkin 1000:n dollarin suuruisia, muut setelit muodostivat vain murto-osan setelien liikenteestä. Nykyinen sarja on viides, ja vuodelta 2000.

Sarjan ilmettä oli päivitetty, ja turvallisuusominaisuuksia lisätty väärennösten ehkäisemiseksi. Vuotta 2000 vanhempia seteleitä ei ole kierrossa, sillä ottaessaan setelientuotannon vastuulleen Kiinan keskuspankki veti ne kierrosta. Setelien etupuolilla on lähinnä kuvia rakennuksista, kun taas kääntöpuolella on luontoon liittyviä kuvia.

Kuva Taiwanin dollarin setelistä

Taiwanin dollari

Valuutan Infotaulukko TWD
Valuutan nimi TWD
Valuuttakoodi TWD
Pienempi yksikkö fen
Vaihtoehtoinen nimi kuài , máo
Symboli NT$
Keskuspankki Central Bank of the Republic of China / Zhōngyāng Yínháng - CBC
Keskuspankin kotisivu http://www.cbc.gov.tw/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje