Tunisian dinaari – TND

Tunisian dinaari yleistiedot ja historiaa

Tunisian dinaari on Tunisian virallinen valuutta. Tunisian dinaari valuuttatunnus on TND ja siitä käytetään myös lyhennettä TD. Dinaari valuutta jakautuu sataan millimiin. Sana dinaar polveutuu roomalaisesta sanasta denarus, joka merkitsee pientä hopeakolikkoa. Dinaareja ei saa kuljettaa ulos maasta ja niitä voi vaihtaa ainoastaan Tunisiassa. Valuutan kurssi on kiinteä.

Dinaari otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa vuonna 1958, jolloin sitä käytettiin vain kirjanpidossa. Valuutta laskettiin liikkee vuonna 1960, jolloin se korvasi frangin suhteessa 1 dinaari = 1000 frangia. Uusi rahayksikkö päätettiin sitoa dollarin arvoon.

Inflaatio on ollut maassa aina matala ja maan vaihtelevan talouden ansiosta öljyn hinnan vaihtelut eivät ole vaikuttaneet sen talouteen yhtä radikaalisti kuin muihin ympäröivän alueen maihin. Dinaari on melko vakaa valuutta.

Tunisian taloutta uudistetaan parhaillaan markkinatalouden suuntaan, lähinnä kaventamalla valtion vahvaa roolia sen säätelyssä. Talouskasvu on ollut maltillista mutta tasaista, ja maa kuuluukin Afrikan vauraimpiin. Viime vuosina yksi maan tärkeimmistä tulonlähteistä, turismi, on kokenut suuria tappioita terrori-iskujen vuoksi. Myös arabikevät aiheutti maalle taloudellisia tappioita.

Tunisian dinaari kolikot ja setelit

Nykyisin käytetyt kolikot ovat suuruuksiltaan 10, 20, 50, 100 ja 200 milliimiä, ja ½, 1, 2 ja 5 dinaaria. Uusimmat niistä ovat 26. joulukuuta vuonna 2013 esitellyt 200:n milliimin ja 2:n dinaarin kolikot. Kolikot ovat joko pyöreitä tai 13-kulmaisia. Numerot kolikoissa ovat sekä länsimaalaisin että arabialaisin merkein, tekstit vain arabiaksi. Bimetallinen 5:n dinaarin kolikko otettiin käyttöön vuonna 2002. Muut kolikot perustuvat vanhempiin sarjoihin. Myös erikoiskolikoita on lyöty esimerkiksi vuosipäivien ja kansainvälisten tapahtumien kunniaksi.

Käytössä olevat setelit ovat 5, 10, 20 ja 50 dinaaria. Uusimmat niistä ovat 10 dinaaria vuodelta 2005 ja 50 dinaaria vuodelta 2009. Vuoteen 2011 saakka kierrossa oli myös 30:n dinaarin seteleitä. Seteleitä laskee liikkeelle Tunisian keskuspankki. Etupuolien kuvissa seteleissä on lähinnä merkittäviä tunisialaisia, kuten poliitikkoja. Kääntöpuolilla on rakennuksia ja muiden tunisialaisten saavutusten kuvia.

Sanaa dinaari ei käytetä aina arkikielessä hinnoista puhuttaessa, vaan hinnoille on omat ilmaisunsa. Välillä dinaaria alhaisemmat hinnat saatetaan myös ilmaista frangeissa (1000 frangia = 1 dinaari).

Kuva Tunisian dinaarin setelistä

Tunisian dinaari

Valuutan Infotaulukko TND
Valuutan nimi TND
Valuuttakoodi TND
Pienempi yksikkö milim tai millime
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli DT
Keskuspankki Banque Centrale de Tunisie - BCdT
Keskuspankin kotisivu http://www.bct.gov.tn/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje