Thaimaan baht – THB

Thaimaan baht yleistiedot ja historiaa

Baht on Thaimaan virallinen rahayksikkö. Valutan tunnuskoodi THB. Thaimaan Baht jaetaan sataan satangiin. Thaimaan valuutta on joidenkin arvioiden mukaan yksi maailman yleisimpiä valuuttoja. Sitä kiertää myös Laosin, Kambodzan, Myanmarin ja Kedah’n alueella.

Kuten punta, baht oli alun perin painoyksikkö. Sen arvo perustui 15 grammaan hopeaa. Baht jaettiin nykyiseen metriseen järjestelmään vuonna 1897.

Thaimaan Bahtin arvo sidottiin Englannin puntaan 1900-luvun alkupuolella, kunnes toisen maailmansodan aikaan baht päätettiin sitoa Japanin jeniin. 1900-vuoden loppupuolella valuutta sidottiin Yhdysvaltain dollariin. Talous maassa kasvoi voimakkaasti vuosina 1985-1996. Vuonna 1997 Aasian talouskriisi heikensi maan taloutta, ja valuutta päätettiin päästää vapaasti kellumaan.

Thaimaan talous on nykyisin yksi Luoteis-Aasian suurimpia ja vahvimpia, vaikka 2000-luvulla poliittiset vaihtelut, vuoden 2004 lintuinfluenssaepidemia ja tsunami ja vuoden 2012 tulvat ovat välillä hidastaneet sitä. Infratruktuuria on jouduttu uusimaan useasti. Thaimaan talous on hyvin riippuvainen viennistä, ja teollisuus ja palvelut ovat tärkeimmät alat maassa. Maa on Luoteis-Aasian suosituin turistikohde. Baht on ollut 2000-luvulla melko vahva, joskin taantumaa on povattu viime vuosina.

Thaimaan baht kolikot ja setelit

Thaimaan yleisimmät kierrossa olevat kolikot ovat 25 ja 50 satangia, ja 1, 2, 5 ja 10 bahtia. Myös 1, 5, 10 satangia ovat laillista valuuttaa, mutta ne ovat nykyisin harvinaisia, eivätkä monet kaupat enää hyväksy niitä. Uusimmat kolikot ovat vuodelta 2009, jolloin niitä kevennettiin ja kuninkaan muotokuva päivitettiin. Myös vanhoja kolikoita on yhä kierrossa. Vanhemmissa sarjoissa numerot ovat thain kielellä. Useita erikoiskolikoita on myös tuotettu.

Nykyisin käytetyt setelit ovat suuruuksiltaan 20, 50, 100, 500 ja 1000 bahtia. Niistä uusimmat eli 16. sarja laskettiin liikkeelle joulukuussa vuonna 2010. Väärennökset ovat maassa ongelma, ja viimeisimpien sarjojen turvallisuusominaisuuksia on yritetty parantaa aitouden tunnistamiseksi. 10 bahtin seteleitä on yhä liikkeellä jonkin verran, vaikka ne korvattiin kolikoilla vuonna 1988.

Thaimaan talouden kasvaessa kysyntä suuremmille seteleille myös kasvoi, ja 1000 bahtin seteli otettiin käyttöön vuonna 1992. Seteleiden kuvissa on maan kuningas Bhumibol Adulyadej etupuolella, ja kääntöpuolilla on aiempien kuninkaiden, historiallisten tapahtumien ja maamerkkien kuvia. Myös useita erikoisseteleitä on julkaistu, lähinnä kuningasperheen merkkipäivinä kuten syntymä- ja hääpäivinä.

Kuva Thaimaan baht seteleistä ja kolikoista

Thaimaan baht

Valuutan Infotaulukko THB
Valuutan nimi THB
Valuuttakoodi THB
Pienempi yksikkö Satang
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli ฿
Keskuspankki Bank of Thailand
Keskuspankin kotisivu http://www.bot.or.th/english/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje