Liberian dollari – LRD

Liberian dollari yleistiedot ja historiaa

Liberian dollari on Liberian virallinen valuutta. Dollarin valuttatunnus on LRD. Liberian dollari on alun perin otettu käyttöön vuonna 1847, mutta nykyisessä muodossaan se virallistettiin 1943. Rahayksikkö jakautuu sataan senttiin. Ensimmäinen Liberian dollari oli käytössä vuosina 1843-1907. Se oli sidottu Yhdysvaltain dollariin, joka oli myös kierrossa tuolloin.

1900-luvun alussa Liberia omaksui monien ympärillä olevien siirtomaavaltojen mukana Länsi-Afrikan punnan, joka oli sidottu Englannin puntaan. Vuonna 1935 Yhdysvaltain punta kuitenkin korvasi punnat, ja vuodesta 1937 alkaen Liberia alkoi painaa omat rahansa, jotka kiersivät yhtä aikaa dollarin kanssa. Viimein vuonna 1943 Liberian dollari julistettiin maan viralliseksi valuutaksi.

Maan talous lähti nousuun Toisen maailmansodan jälkeen, ja monet Yhdysvaltalaiset yritykset sijoittivat siihen. 1980-luvulla vallan kaappasivat maan alkuperäisasukkaat pitkään jatkuneen tyytymättömyyden ja maan sisäisten ristiriitojen jälkeen korvaten presidentin sotilasjuntalla. Tämän seurauksena talous romahti ja maa alkoi kärsiä valuutan puutteesta. Kolikot korvattiin seteleillä, ja eri puolilla maata käytettiin eri valuuttoja. Vuonna 89 maa ajautui sisällissotaan, joka tunnetaan raakuuksistaan. Tuolloin talous kärsi myös, koska maasta pakeni sotaa monia koulutettuja työntekijöitä.

Sota päättyi vuonna 1997, jolloin valittiin uusi presidentti. Talous oli kuitenkin heikolla pohjalla sodan jälkeen, sillä valtiolla oli suuria velkoja. Valuutta uudistettiin vallanvaihdoksen jälkeen. Viime aikoina Liberia on kärsinyt ebolaepidemiasta.

Liberian dollari kolikot ja setelit

Liberiassa käytettävät kolikot ovat 5, 10, 25 ja 50 cents, ja 1 dollari. Niiden suuruudet ovat vaihdelleet paljon vuosien aikana. Viimeisten vuosikymmenien aikana erikoiskolikkojen lyöminen on saavuttanut suuren suosion Liberiassa. Niiden teemoina on ollut muun muassa Yhdysavaltojen presidenttejä, dinosauruksia, kiinalaiset horoskoopit jne. ja niitä on painettu usean suuruisina, alkaen yhdestä dollarista jopa 2500:an dollariin.

Kierrossa olevat setelit ovat suuruksiltaan 5, 10, 20, 50 ja 100 dollaria. Nykyiset setelit otettiin käyttöön 29. maaliskuuta vuonna 2000, jolloin niitä vaihdettiin 1:1 suhteessa vuoden 1989 dollariin (arkikielessä ”J.J.”; setelissä oli kuva liberian ensimmäisestä presidentistä J.J. Robertsista) ja 1:2 suhteessa vuoden 1991 dollariin (arkikielessä ”Liberty”).

Sarjan alkuperäiset setelit ovat yhä liikkeellä, joskin vuonna 2003 liikkelle laskettiin myös uudempi sarja, johon päiväyksiä, allekirjoituksia ja tekstejä paranneltiin. Seteleissä on etupuolella kuvia liberialaisista presidenteistä, ja takapuolella on kohtauksia tavallisesta elämästä maassa, esimerkiksi nainen keräämässä riisiä (5 dollaria), poikia skoottereiden kanssa (20 dollaria) ja markkinamyyjä lapsensa kanssa (100 dollaria).

Kuva Liberian dollarin setelistä

Liberian dollari

Valuutan Infotaulukko LRD
Valuutan nimi LRD
Valuuttakoodi LRD
Pienempi yksikkö Cent
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli Lib$
Keskuspankki Central Bank of Liberia - CBL
Keskuspankin kotisivu http://cbl.org.lr/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje