Indonesian rupia – IDR

Indonesian rupia yleistiedot ja historiaa

Indonesian rupia on Indonesian virallinen rahayksikkö, jonka lyhenne on IDR. Nimitys rupia juontaa sanskriitin koristeltua hopeaa tarkoittavasta sanasta. Paikalliset käyttävät valuutasta myös nimitystä perak, joka merkitsee hopeaa.

Valuutan historia ulottuu aina 800-luvulle asti, jolloin Indonesiassa tuotettiin ensimmäisiä kolikoita. Hollantilaisten valloittajien myötä muiden maiden valuutta levisi maahan 1600-luvulta alkaen aina 1940-luvun alkuun, jolloin Indonesia itsenäistyi. Maassa alettiin jälleen painaa omaa valuuttaa vuodesta 1946 alkaen.

Indonesian valuutan historian määrittelee korkea inflaatio. Valuutta tunnustettiin kansainvälisillä markkinoilla 1950-luvulla, mutta sen arvo ei yrityksistä huolimatta noussut kovinkaan korkeaksi. Ensimmäisen kerran valuutta devalvoitiin 1950-luvun lopussa ja revalvoitiin 1960-luvulla.

Aasiassa vallitsi talouskriisi 1990-luvulla, minkä seurauksena rupian arvo heikkeni yli 80 prosenttia. 2000-luvulla seteleiden ulkomuoto ja valuutan arvo suunniteltiin uudelleen.

Suunnitelmissa on myös valuutan uudelleenarvottaminen poistamalla kaikista rahayksiköistä kolme viimeistä numeroa. Devalvaatiohuolien vuoksi valuutan arvonmuutosta ei ole vielä toteutettu.

Syyskuussa 2015 suurin Indonesian 100 000 rupian seteli oli arvoltaan vajaa seitsemän Yhdysvaltain dollaria. Pienin käytössä oleva seteli on puolestaan noin 0,10 Yhdysvaltain dollarin arvoinen. Vähäisen arvonsa vuoksi seteleitä käytetään kolikoita yleisemmin pienimmissäkin maksutapahtumissa.

Indonesian rupia kolikot ja setelit

Yksi Indonesian rupia jakaantuu 100 seniin. Inflaation myötä senit ovat poistuneet kokonaan käytöstä. Käytössä olevat kolikot ovat 25, 50, 100, 200, 500 ja 1000 rupian arvoisia. Kaikissa kolikoissa on etupuolella kansallisen vaakunan kuva. Kolikoiden kääntöpuolella on niiden rahallisen arvon lisäksi paikallisia lintulajeja sekä kasvistoa. Vähäisen rahallisen arvon vuoksi alle 100 rupian kolikoita käytetään harvoin ja tapana on pyöristää hinnat lähimpään tasasummaan. Kauppiaat saattavat myös tarjota vaihtorahan sijasta makeisia.

Kaikki käytössä olevat setelit on painettu vuoden 2000 jälkeen. Setelit ovat arvoltaan 1000, 2000, 5000, 10 000, 20 000, 50 000 ja 100 000 rupiaa. Kuvituksena käytetään indonesialaisia merkkihenkilöitä. Turkoosin 1000 rupian setelin etupuolella on kapteeni Pattimuran kuva ja kääntöpuolta koristavat saaret. Ruskean 2000 rupian setelissä on prinssi Antasarin kuva ja kääntöpuolella tanssijoita. Tuanku Imam Bonjol sekä käsityöläinen kuvittavat keltaista 5000 rupian seteliä.

10 000 rupian seteli on väritykseltään sinertävän liila ja siinä esiintyy sulttaani Mahmud Badaruddin II sekä perinteinen asuintalo. Vihreässä 20 000 setelissä kuvataan teeviljelmiä sekä vapaustaistelijaa Oto Iskandar di Nataa. Sinisessä 50 000 rupian setelissä on luutnantti I Gusti Ngurah Rai sekä temppeli. Suurin seteli on punainen 100 000 rupian arvoinen, jonka etupuolen koristaa maan ensimmäinen presidentti Sukarno yhdessä varapresidentti Hattanin kanssa. Taustakuvana on maan hallinnollinen keskus.

Käytä valuuttamunnin nopea ja tarkka palvelu kun haluat saada selville päivän kurssi Indonesian rupiasta

Kuva Indonesian rupian setelistä

Indonesian rupia

Valuutan Infotaulukko IDR
Valuutan nimi IDR
Valuuttakoodi IDR
Pienempi yksikkö Sen(ej enää käytössä)
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli Rp
Keskuspankki Central Bank of Republic of Indonesia
Keskuspankin kotisivu http://www.bi.go.id/web/en