Ghanan cedi – GHS

Ghanan cedi yleistiedot ja historiaa

Ghanan cedi on Ghanan virallinen valuutta. Valutan tunnus on GHS ja lyhenne GH₵. Se jakautuu sataan pesewaan (lyhenne: Gp). Rahayksikkö on ollut käytössä vuodesta 2007.

Ghana itsenäistyi Iso-Britanniasta vuonna 1957. Tähän asti maassa käytettiin brittiläistä Länsi-Afrikan puntaa, jonka arvo vastasi englannin puntaa.

Punnan jälkeen valuutaksi valittiin ghanalainen punta. Valuutta oli käytössä vuoteen 1965 asti, jolloin Ghana päätti hylätä entisen siirtomaaisäntänsä valuuttajärjestelmän ja siirtyä desimaaliseen valuuttaan. Cedin otti käyttöön presidentti Kwame Nkrumah, ja se oli virallinen rahayksikkö kahden vuoden ajan. Vuonna 1967 vallankaappaajat ottivat käyttöön uuden cedin, jonka arvo oli hieman eri kuin aiemman rahayksikön. Uusi cedi oli käytössä vuoteen 2007 saakka, jolloin inflaatio oli pahasti devalvoinut valuutan.

Ghanan cedi otettiin käyttöön samana vuonna, ja 20 000 cediä vastasi 2:ta dollaria. Valuutta on kuitenkin jo menettänyt suurimman osan silloisesta arvostaan: vuonna 2014 Ghanan cedi oli vain neljänneksen alkuperäisestä arvostaan. Sittemmin valuutan pudotus on hidastunut Kansainvälisen valuuttarahaston avustuksien ansiosta. Ghanan talous on yksi maailman nopeiten kasvavia.

Ghanan cedi kolikot ja setelit

100 pesewaa muodostaa yhden Ghanan cedin. Nykyisin kierrossa olevat kolikot ovat 1, 5, 10, 20 ja 50 pesewaa sekä 1 cedi. Yhden pesewan kolikko on kuitenkin vuodesta 2011 jäänyt tarpeettomaksi inflaation vuoksi, eikä niitä juuri ole kierrossa.

Aiemmat cedit olivat 100 kertaa nykyisen cedin arvoisia, esimerkiksi 5 ghanan cediä olisi 500 vanhaa cediä. Vanhan cedin ulkoasu ja arvot muuttuivat useita kertoja lukuisten käyttövuosien aikana, kunnes inflaatio oli niin paha, että ghanalaiset alkoivat menettää uskonsa rahayksikköön. Kolikkojen kuvissa on ollut Ghanan vaakunan lisäksi kaakaohedelmiä, perinteinen rumpu ja simpukka. Vanhoja cedin kolikkoja olivat myös ½ ja 2½ pesewana. Alkuperäisessä cedissä oli vain neljä eri kolikkoa; 5, 10, 25 ja 50 pesewaa.

Setelit, jotka nykyään ovat kierrossa, ovat suuruudeltaan 1, 2, 5, 10, 20 ja 50 cediä. Niitä on painettu vuodesta 1958, ja seteleihin on tehty joka vuosi pieniä muutoksia väärennysten välttämiseksi. Rahanväärennys on ollut jatkuva ongelma maassa. Seteleissä on myös Ghanan pankin johtajan allekirjoitus, joten johtajan vaihtuessa setelit vaihdetaan. Nykyisissä seteleissä esiintyy historiallisten ghanalaisten johtajien lisäksi merkittäviä rakennuksia, kuten parlamentti ja oikeuslaitos.

Kuva Ghanan cedi seteleistä

Ghanan cedi

Valuutan Infotaulukko GHS
Valuutan nimi GHS
Valuuttakoodi GHS
Pienempi yksikkö pesewas
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli GH₵
Keskuspankki Bank of Ghana
Keskuspankin kotisivu http://www.bog.gov.gh/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje