Fidžin dollari – FJD

Fidžin dollarin yleistiedot ja historiaa

Fidžin dollari on Fidžin virallinen rahayksikkö. Valutan tunnus on FJD ja symboli FJ$, ja se jakautuu 100 senttiin. Valuutta otettiin käyttöön 15. tammikuuta vuonna 1969, ja on ollut käytössä sitä ennen myös vuosina 1867-1873. Nykyiseen dollariin voidaan viitata toisena dollarina erotuksena 1800-luvun (ensimmäisestä) dollarista.

Dollari korvasi Fidžin punnan, joka oli rahayksikkönä vuosina 1873-1969 Fidžin ollessa Britannian siirtomaa. Vaihtosuhdanne oli 1 punta = 2 dollaria dollarin korvatessa punnan, eli suurinpiirtein samansuuruinen kuin Australian dollari ja Uuden Seelannin dollarilla. Dollari valittiin valuutan nimeksi, sillä sen arvo oli lähempänä dollaria kuin Englannin puntaa. Maa myös seurasi Australian, Uuden Seelannin ja Etelä-Afrikan esimerkkiä desimaalijaossa.

Fidži tarjoaa verovapauksia suurille yrityksille, mikä houkuttelee niitä sijoittamaan maahan. Strategia ei ole kuitenkaan toiminut toivotusti, vaan suurin osa saarivaltion nimissä olevista yrityksistä sijoittaa rahansa muualle kuin Fidžille.

Maalla on myös talousvaikeuksia viime vuosikymmeninä tehtyjen vallankaappausten jälkivaikutusten vuoksi: koulutetut fidžiläiset muuttavat ulkomaille, turismi ei ole palannut vallankaappauksia edeltävälle tasolle, ja yksi kymmenestä fidžiläisestä on koditon. Myös tuotannon kasvattaminen ja monipuolistaminen ovat olleet pitkäaikaisia ongelmia, sillä Fidžin tuontisektori on jo kauan ollut suurempi kuin vienti.

Fidžin dollarin kolikot ja setelit

Fidžin dollarin alayksikkö on sentti, ja dollari muodostuu sadasta sentistä. Nykyiset käytössä olevat kolikot ovat 5, 10, 20 ja 50 senttiä, ja 1 ja 2 dollaria. Alkuperäisissä kolikoissa vuodelta 1969 oli Kuningatar Elisabeth II:n kuva, joka vuonna 2013 korvattiin eläinten ja kasvien kuvilla. Alun perin kolikot muistuttivat suuresti australialaisia kolikoita. Ne muuttuivat ensimmäisen kerran vuonna 1990 ja sittemmin muutoksia on ollut useita. Esimerkiksi 1:n ja 2:n sentin kolikot poistuivat käytössä tuotantokulujen ollessa niiden arvoa korkeammat.

Nykyisin kierrossa olevat setelit ovat suuruudeltaan 5, 10, 20, 50 ja 100 dollaria. Alkuperäiset vuoden 1969 setelit sisälsivät myös 50 sentin, 1 ja 2 dollarin setelit, jotka vuonna 1995 korvaantuivat kolikoilla. 50 dollarin seteli tuli käyttöön vuonna 1996 ja 100 dollarin seteli vuonna 2007. Vuonna 2007 Kuningatar Elisabeth II:n kuva, joka oli jo vuosia ollut ristiriidan kohde, muutettiin uudempaan versioon. Vuodesta 2013 alkaen Elisabeth II kuitenkin korvattiin myös seteleissä kuvilla maalle tyypillisistä elämistä ja kasveista. Setelien materiaaliksi myös vaihdettiin polymeeri.

Kuva Fidžin dollarin setelistä

Fidžin dollari

Valuutan Infotaulukko FJD
Valuutan nimi FJD
Valuuttakoodi FJD
Pienempi yksikkö Cent
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli FJ$
Keskuspankki Reserve Bank of Fiji - RBF
Keskuspankin kotisivu http://www.reservebank.gov.fj/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje