Tšekin koruna – CZK

Tšekin koruna yleistiedot ja historiaa

Tšekin korunoita tai kruunu on Tšekkin virallinen valuutta joka jakantuu 100 haléřiin ja valutan kansanvälinen valuttatunnus on CZK.Vuonna 1993 Tšekkoslovakia hajosi kahteen erilliseen valtioon eli Tšekkiin ja Slovakiaan. Samalla Tšekkiin käyttöön uusi valuutta.

Aluperäinen sarja Tšekin korunoita (CZK) laitettiin kiertoon heti valtion muodostumisen yhteydessä, mutta jo myöhemmin samana vuonna sarjaan tehtiin pieniä muutoksia. Koruna on siitä lähtien ollut maassa käytössä muuttumattomana. Tsekki on tosin jo kertaalleen päättänyt vaihtaa pois korunasta ja tuoda maahan euron vuoteen 2010 mennessä. Tämä päätös ei ollut kovinkaan pitkään voimassa. Jo vuonna 2005 maa päätti peruuttaa suunnitelman, ja he suostuivat kansain painostuksesta pysymään korunassa.

Tšekin valuutta on heti käyttöön ottamisen jälkeen alkanut hiljalleen heiketä suhteessa euroon. Vuonna 2000 yksi euro vastasi vielä hieman yli 36 korunaa, mutta nykyään vastaava määrä on vain 27 korunaa kurssin kehityksestä riippuen. Korunan arvo oli matalimmillaan vuonna 2008, jolloin yksi euro vastasi vuoden alussa vain 22 korunaa. Vuoden 2014 jälkeen valuutan kurssi on kuitenkin pysynyt hyvin tasaisena, ja väestö pitää korunasta enemmän kuin koskaan. Yli puolet väestöstä ilmaisi vuonna 2014 pidetyssä tutkimuksessa, etteivät he usko euroon vaihtamisen auttavan maata. Jopa 70% väestöstä uskoo, että vaihto euroon vahingoittaisi maan omaa identiteettiä.

Tšekin koruna kolikot ja setelit

Tällä hetkellä Tšekissä on käytössä kuusi eri arvoista kolikkoa ja seitsemän eri seteliä. Kolikoista tällä hetkellä käytössä on 1, 2, 5, 10, 20 ja 50 korunan kolikot. Ne ovat leveydeltään 2-2.75 sentin välillä, joten ne ovat melko normaalin kokoisia verrattuna monien muiden maiden kolikoihin. Kolikoista 10 ja 20 haléřůn kolikot vedettiin pois markkinoilta vuonna 2003 ja vuonna 2008 suuren finanssikriisin aikaan, jolloin korunan arvo laski matalammaksi kuin koskaan, he poistivat myös 50 haléřůn kolikot käytöstä.

Tämä johtui Tšekin hallituksen mukaan maan alituisesti pienenevän ostovoiman johdosta, ja suurin osa maan väestöstä on ollut samaa mieltä tämän päätöksen kanssa.

Seteleistä tällä hetkellä käytössä on 20, 50, 100, 200, 500, 1000 ja 5000 korunan setelit. Vaikka seteleitä ei varsinaisesti ole poistettu käytöstä on huomioitavaa, että useita painoksia eri seteleistä vedettiin 2000-luvulla markkinoilta. Näiden tilalle tuotiin uudet setelit, joihin oli tuotu muutamia uusia ominaisuuksia. Näin pyrittiin vähentämään väärennettyjen setelien määrää markkinoilla tai ainakin vaikeuttaa väärennettyjen seteleiden luomista.

Kuva Tšekin koruna seteleistä

Tšekin koruna

Valuutan Infotaulukko CZK
Valuutan nimi CZK
Valuuttakoodi CZK
Pienempi yksikkö haléř
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli
Keskuspankki Czech National Bank
Keskuspankin kotisivu http://www.cnb.cz/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje