Bermudan dollari – BMD

Bermudan dollarin yleistiedot ja historiaa

Bermudan dollari, valuuttakoodiltaan BMD, on virallinen valuutta Britannian merentakaiseen alueeseen kuuluvalla Bermudan saarella. Se jakautuu 100 senttiin ja lyhennetään usein BMD:n lisäksi lyhenteellä BS$. Bermudan dollaria vaihdetaan harvoin maan ulkopuolella, ja se on sidottu Yhdysvaltain dollariin kiinteällä yksi-yhteen kurssilla. Molempia dollareita käytetään Bermudalla yhtälailla.

Jopa 400 vuoden ajan hopeiset Espanjan dollarit olivat levinneet laajalle maailman kauppareittien varrelle, myös Karibian alueelle. Latinalaisen Amerikan vallankumoussotien jälkeen tärkeät hopeavarat kuitenkin ehtyivät. Iso-Britannia oli ottanut käyttöönsä kultakannan 1821, ja vuonna 1825 brittiläiset kolikot otettiin käyttöön Iso-Britannian siirtomaissa kurssilla 1 Espanjan dollari = 4 shillinkiä.

Kun hopeakolikot liitettiin kultakantaan, vaihtokurssi ei vastannut kolikoiden todellista arvoa. Tästä syystä useissa siirtomaissa brittikolikoiden käyttö ehtyi ennen kuin se oli kunnolla ehtinyt alkaa. Vuonna 1842 punnasta tehtiin kuitenkin Bermudan virallinen valuutta, ja sitä käytettiin yhdessä Yhdysvaltain dollarin kanssa.

Britannian punta säilyi Bermudan virallisena valuuttanan vuoteen 1970 saakka, vaikka maa oli julkistanut sen omat puntasetelit. Helmikuussa 1970 valuutaksi vaihdettiin Bermudan dollari, mutta vasta vuonna 1972 Bermuda irrottautui punnasta täysin ja Bermudan sekä Yhdysvaltain dollareista tuli samanarvoisia. Yhdistyminen Yhdysvaltain dollarin kanssa oli merkittävää yhdysvaltalaisten turistien ollessa maalle elintärkeitä.

Bermudan dollarin kolikot ja setelit

Nykyisin käytössä olevat vuonna 2009 painetut Bermudan dollarin setelit ovat 2, 5, 10, 20, 50 ja 100 dollaria. Nämä setelit eroavat useista muista maailmalla nähdyistä seteleistä olemalla vertikaalisesti eli pystysuuntaan painettuja.

Kahden dollarin seteli on väriltään turkoosi ja sen etupuolta koristaa ainoastaan Amerikan mantereella tavattava sinikkalintu. Takapuolella tässä setelissä on Bermudan telakan kellotorni ja Neptunuksen patsas. Vaalenpunaisessa viiden dollarin setelissä on etupuolella kuvattu sinimarliini ja takapuolella Horseshoe Bayn ranta sekä Somersetin silta.

Kymmenen dollarin seteli on väriltään liila ja sen etupuolella on kuvattu bermudalainen keisarikaloihin kuuluva kalalaji ja takapuolella Deliverance-niminen laiva sekä Komissaarin talo. Vihreässä 20 dollarin setelissä on etupuolella sammakko ja takapuolella Gibbs Hillin majakka sekä Pyhän Markuksen kirkko. 50 dollarin seteli on väriltään keltainen ja sen etupuolella on kuvattuna pitkäpyrstöinen tropiikkilintu sekä takapuolella Pyhän Pietarin kirkko.

Suurin eli 100 dollarin seteli on väriltään punainen, ja sen etupuolella on punakardinaali ja takapuolella Bermudan parlamenttitalo. Kaikki setelit ovat ovat kooltaan 140cm x 68mm. 2, 20 ja 50 dollarin seteleistä löytyy vuonna 2013 uusitut versiot.

Kuva Bermuda dollarin setelistä

Bermudan-dollari

Valuutan Infotaulukko BMD
Valuutan nimi BMD
Valuuttakoodi BMD
Pienempi yksikkö Cents
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli BD$
Keskuspankki Bermuda Monetary Authority - BMA
Keskuspankin kotisivu http://www.bma.bm/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje