Argentiinan peso – ARS

Peson yleistiedot ja historiaa

Argentiinan peso, valuuttakoodiltaan ARS, on Argentiinan virallinen valuutta. Argentiinan peso jakaantuu 100 centavoon ja siitä käytetään usein lyhennyksenä symbolia $. Alunperin nimitystä peso käytettiin Espanjan hopeasta valmistetusta kahdeksan realin kolikosta, mutta sittemmin lukuisia muitakin aiemmin Argentiinassa käytössä olleita valuuttoja on kutsuttu pesoiksi. Ainoastaan vuosina 1985-1991 peso korvattiin Argentiinan australilla, mutta se tuotiin takaisin kiertoon vuonna 1992 ja yhden peson arvoksi määriteltiin 10 000 australea.

Alunperin Argentiinan peson ilmestyessä ensimmäistä kertaa sen arvoksi määriteltiin 1 ARS = 5 frangia. Vuodesta 2002 maassa olleen talouskriisin myötä peson vaihtokurssi on heilahdellut suuresti. Parhaimmillaan yhdellä dollarilla sai neljä pesoa, joka johti vientibuumiin tuoden valtavasti dollareita Argentiinan talouteen. Jonkin aikaa peson vaihtokurssi pyrittiin pitämään 2.90-3.10 pesossa Yhdysvaltain dollaria kohden, jotta maa säilyttäisi kilpailukykynsä viennissä ja helpottaisi myös maahantuontia.

Argentiinan pesoja saattaa olla vaikea löytää maan ulkopuolelta. Myös maasta itsestään on toisinaan hankala löytää pieniarvoisia seteleitä ja erityisesti kolikoita. Ongelma on kehittynyt jo sille asteelle, etteivät jotkut myyjät tee kauppoja, ellei ostajalla ole antaa vaihtorahaa.

Argentiinan itsenäistymisen myötä maa alkoi valmistaa omia kolikoitaan, joita käytettiin rinta rinnan naapurimaiden kolikoiden kanssa vuoteen 1881 saakka.

Kolikot ja setelit

Vuonna 1992 esiteltiin nykyiseen kolikkosarjaan kuuluvat 1, 5, 10, 25 ja 50 centavon kolikot, joiden jälkeen vuonna 1994 sarjaan liitettiin yhden peson kolikko. 1 centavon kolikoita valmistettiin viimeisen kerran vuonna 2001 ja ne on sittemmin poistettu kierrosta. Virallisten käytössä olevien kolikoiden lisäksi maa on julkistanut lukuisia keräily- ja juhlarahoja.

Niin ikään vuonna 1992 julkaistiin uudet Argentiinan peson setelit, joiden arvoiksi määriteltiin 1, 2, 5, 10, 20, 50 ja 100 pesoa. Kaikki Argentiinan peson setelit ovat kooltaan 155 × 65 mm. Vuonna 1994 yhden peson seteli muutettiin kolikoksi. Vuonna 2008 ehdotettiin, että Argentiinan peson setelit suunniteltaisiin uudelleen. Toistaiseksi konkreettisia päätöksiä ei ole vielä tehty.

Peson seteleiden etupuolen kuvituksesta löytyy maalle merkittäviä henkilöitä kuten kirjailijoita ja taiteilijoita. Alunperin nykyisen setelisarjan seteleistä löytyi teksti ”Convertibles de curso legal”, joka poistettiin vuonna 2002. Nykyään onkin 50 ja 100 peson seteleitä lukuunottamatta erittäin harvinaista löytää näitä alkuperäisiä tekstillä varustettuja seteleitä.

Kuva Argentiinan peson seteleistä

Argentiinan peso

Valuutan Infotaulukko ARS
Valuutan nimi ARS
Valuuttakoodi ARS
Pienempi yksikkö Centavo
Vaihtoehtoinen nimi
Symboli $
Keskuspankki Banco Central de la República Argentina – BCRA
Keskuspankin kotisivu http://www.bcra.gov.ar/

Käytämme evästeitä, Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön Lisätietoja

Käytämme evästeitä tehdäksemme sivustoista helppokäyttöisempiä ja voidaksemme muokata sivustoja mieltymystesi ja tarpeidesi mukaisiksi. Käytämme evästeitä myös laatiaksemme anonyymejä ja koostettuja tilastoja, joiden avulla saamme paremman käsityksen sivustojemme käytöstä ja voimme parantaa niiden rakennetta ja sisältöä. Emme pysty tunnistamaan sinua tämän tiedon perusteella. Voit lukea lisää evästekäytännöstä tietosuojakäytäntösivulla. Sulkemalla tämän viestin, suostut meidän evästeiden käyttöön tämän laitteen ja meidän evästeen politiikan mukaisesti ellet ole poistanut evästeitä käytöstä.

Sulje